20.5.2012

Saagan ensimmäinen virallinen näyttely

Saaga avasi näyttelyuransa Kempeleen ryhmänäyttelyssä. Se sai laatuarvostelussa hienosti erinomaisen (ERI).
Saaga täytti maanataina yhdeksän kuukautta, joten se kilpaili jo junioriluokassa. Saaga liikkui oikein kauniisti ja esiintyi muutenkin edukseen. On se vaan kaunis koira. Näyttelyt jatkuvat muutaman viikon päästä.

Hessu (Tulitopaasin Mottled Mask) Pessin poika; Sanin isä oli myös näyttelyssä. Hessu sai myös ERI:n. Onnea Katja!

19.5.2012

Mökkikausi avattu


Eilen pääsimme ensimmäistä kertaa tälle vuodelle mökille. Toukokuu on ollut tähän asti melko sateinen ja vilpoisa. Eilenkin kyllä mökillä (Kipinässä) satoi vettä. Tänään oli tuulinen, mutta aurinkoinen päivä. Koirat silmin nähden nauttivat kun pääsivät juoksentelemaan isolle tontille vapaana. Voisinpa melkein sanoa, että niitä nauratti. Teukka jäi vielä mökille, kun lähdin tänään iltasella kotiin.

Pessi oli jäänyt ikävöimään "mamin" perään. Iän myötä se ei haluaisi olla yhtään minusta erossa. Jopa Teukan kanssa lenkille lähtö ilman minua on sille usein vaikeaa. Jospa se nyt yhden yön pärjäisi. Aamulla starttaan katsomaan Saagan ensimmäistä virallista koiranäyttelyä.

17.5.2012

Viimeinen pentu; Venla lähti maailmalle


Venla "mussukka" lähti tänään uuteen kotiin. Venla muutti Äänekoskelle Marjan, Pipsan ja Liisan hoivattavaksi. Marja oli kutonut minulle ja Teukalle kauniit villasukat. Laitoin kuvan "tuliaiset" kansioon.
Ikävähän se pentuja tulee. Olen kuitenkin niin onnellinen, että kaikille löytyi hyvät rakastavat kodit.
Epelin, Taikan ja Nellin kuulumisiakin on tullut. Hyvin on kaikilla lähtenyt uusissa kodeissa menemään. Taikalla on vähän ollut massu sekaisin, joten Heidi on saanut kokea heti pennun hoidon nurjaa puolta.
Onnea Venlallekin uuteen kotiin. Toivottavasti kaikista pennuista kasvaa kelpo koirat perheille.