24.11.2019

Lomalla

Lähdimme muutamaksi päiväksi mökkeilemään Ukkohallaan. Starttasimme tiistaina matkaan. Oulussa oli lähtiessä nollakeli. Kun lähestyimme Hyrynsalmea, maisema muuttui talvisemmaksi.
Porolauma saatteli meitä jonkin matkaa lumisella tiellä. Puut olivat kauniin lumisia.
Aamulla sää oli muuttunut. Puut olivat lumettomia ja vettä sataa tihuutteli. Kävimme koirien kanssa pitkällä lenkillä. Saaga ja Mindi saivat olla melkein koko lenkin ajan vapaana. Yhtään ihmistä ei tullut koko lenkillä vastaan. Ukkohallassa laskettelukausi alkaa vasta viikon kuluttua.
Sää oli koko loman ajan pilvinen. Välillä Mindi istui mökin portailla vahtimassa tonttia. Enimmäkseen se kuitenkin tyytyi tarkkailemaan ympäristöä ikkunasta.
Koirat näyttivät lomailun ja loikoilun mallia.

Lauantaina lähdimme takaisin kotiin. Vaihtelu virkistää, mutta poissa hyvä, kotona paras.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti