lauantaina, joulukuuta 01, 2012

Shelttipikkujoulussa


Olimme Teukan ja Saagan kanssa shelttipikkujoulussa Auran majalla Kuivasjärvellä. Pessi jäi Sanin kanssa kotiin. Emme viitsineet vielä ottaa Sania mukaan, kun se ei ole vielä kokonaan parantunut.
Pikkujoulu ohjelmassa oli aluksi lenkkeilyä koirien kanssa. Teukka meni Saagan kanssa lenkille, minä jäin auttelemaan Seijaa (kennel Smartteams) herkkujen esille asettamisessa. Monenlaista hyvää olikin tarjolla.
Pakkasta oli kahdeksan astetta, mutta kylmä viima teki ilmasta melko hyytävän. Lunta ei maassa taida olla vielä edes yhtä senttiä. Lämmin glögi ja kahvi maistuivat lenkiltä tulijoille.
Lämmittelyn jälkeen kokoonuimme ulos juoksukilpailua varten. Päätimme palkita hitaimman ja nopeimman juoksijan, koska paikalla oli myös useita pentuja. Nopein oli Iinan Asta sheltti. Hitaimman palkinnon pokkasi Maikin pentu Rhianna. Pentu keksi hieman poiketa radalta kesken kilpailun. Saaga taisi olla kolmanneksi nopein.
Ohjelmassa oli minun tekemä koira-aiheinen tietovisa. Päätimme antaa palkinnon arpomalla, jotta kaikki olisivat tasavertaisessa asemassa.
Lopuksi koirat pääsivät vielä kilpailemaan paikalla olosta. Hennan koirat Nita ja Piku pysyivät paikallaan kuin liimattuina. Ne voittivat tämän kilpailun.
Pikkujoulussa oli mukavaa, kuten aina. Hyvää syötävää, mukavaa seuraa ja ihania koiria.
Mukavaa joulun odotusta kaikille!

Hiilimutkassa

Vielä tuli kesäisen lämmin viikonloppu. Pari viimeistä viikkoa onkin ollut epävakaista ja viileää. Lähdimme käymään asuntovaunulla Hiilimutk...