keskiviikkona, tammikuuta 25, 2012

tiistaina, tammikuuta 24, 2012

Pessi uudelleen eläinlääkärillä


Pessi on ollut viisi päivää antibioottikuurilla. Mitään paranemista ei ole tapahtunut. Tilasin tänään ajan toiselle eläinlääkärille. Pessille tehtiin tarkemmat tutkimukset; otettiin verinäytteet, kuvattiin ja kuunneltiin. Valitettavasti aiempi diagnoosi oli osin virheellinen. *)Tai ei ainakaan koko totuutta kertonut, koska Pessiä ei kovin tarkkaan tutkittu. *) lisätty tekstiin jälkikäteen väärinkäsitysten välttämiseksi.
Tarkemmissa tutkimuksissa yskimisen syy selvisi. Pessillä on iästä johtuva sydämen laajentuma ja siitä aiheutuva sydämen vajaatoiminta. Henkitorvea painaa parista kohtaa mahdollisesti jonkilainen kasvain?. Nyt aloitetaan sydän- ja nesteenpoisto lääkkeet. Lääkitys on elinikäinen. Antibioottikuuria vahvennettiin mahdollisten suussa olevien bakteerien tappamiseksi. Pessille määrättiin myös erityisruokavalio. Alamme syöttämään sille RC Cardiac ruokaa. Mikäli Pessin vointi kohenee, hampaat puhdistetaan viikon-parin kuluttua. Näillä nyt mennään ja toivotaan, että mummelin vointi helpottaisi.

lauantaina, tammikuuta 21, 2012

Mätsärissä Hiukkavaarassa


Innostuimme tänään lähtemään mätsäriin Saagan kanssa. Mätsäri oli Hiukkavaarassa lämpimässä tilassa. Paikalla oli 30 pientä pentua. Aluksi Saaga olisi halunnut tervehtiä kaikki ihmiset ja koirat. Kuitenkin se osasi ottaa rennostikin, vaikka ympärillä oli paljon vieraita ihmisiä ja koiria. Voi sitä riemua, kun Tiina (kasvattaja) saapui paikalle. Saaga ei tiennyt miten päin olisi kiemurrelut kun se tervehti Tiinaa. Ei ollut epäilystä siitä että se tunnisti Tiinan. Tiina oli tullut Valon kanssa harjoittelemaan.
Saaga osasi seisoa hienosti sekä pöydällä, että kehässä. Liikkuminen kuitenkin takkusi tänään. Liikuin kehässä Saagan kanssa liian hitaasti. Innoissaan se hyppeli ja alkoi peitsata. Seuraavaksi aletaan harjoittelemaan liikkumista. Tänään Saaga ei sijoittunut. Se sai kuitenkin "tsemppipalkinnon". Mätsärit ovat hyvää harjoitusta ajatellen mahdollisia tulevia näyttelyjä.

keskiviikkona, tammikuuta 18, 2012

Pessi eläinlääkärillä

Pessillä on jo jonkin aikaa ollut outoa köhimistä. Kirjoittelin siitä joskus keskustelupalstallekin. Siellä useat vanhemman koiran omistajat kertoivat koirillaan olevan samanlaista oiretta. Ajattelin sen olevan ikään kuuluvaa. Mielessäni aloin kuitenkin miettiä ja pelätä kaikenlaista. Pelkäsin, että jos Pessillä onkin jotakin vakavampaa. Yskiminen kuitenkin selvästi lisääntyi. Uskaltauduin tilaamaan ajan eläinlääkärille vaikka jo mietin joudunko jo luopumaan koirasta. Ajattelin, että jotenkin noita oireita täytyy helpottaa. Eläinlääkäri kuunteli tarkkaan Pessin sydäntä ja keuhkoja. Eläinlääkäri totesi, että sydän kuulostaa vahvalta ja lyö tasaisesti. Myöskään keuhkoista ei kuulunut mitään suhinoita eikä rahinoita. Eläinlääkäri totesi, että harvoin näkee näin hyvin hoidettua ja hyväkuntoista kymppivuotiasta. Kyllä oli suuri helpotus. Oireiden syyksi todettiin nielutulehdus. Eläinlääkäri epäili tulehduksen aiheutuneen anaalirauhasista. Anaalirauhaset tyhjennettiin. Toisena syynä eläinlääkäri epäili mahdollisesti ientulehdusta. Pessille määrättiin kymmenen päivän antibioottikuuri. Toivotaan nyt, että lääkitys puree ja Pessi paranee. Jossakin vaiheessa pitää viedä Pessi hampaiden puhdistukseen. Hampaat ovat alkaneet iän myötä vaatia entistä useammin puhdistusta.

lauantaina, tammikuuta 14, 2012

Vuoden alun kuulumisia

Vuosi on vaihtunut, joulu purettu ja tätä vuotta lähdetty suunnittelemaan. Vihdoin olemme saaneet luntakin näille korkeuksille ja ihan reippaasti.

Sanin juoksu alkoi tänään. Kuukauden loppupuolella pääsemme vierailemaan uroksen luokse. Jos kaikki menee odotetusti, meillä pitäisi olla pikkukoiria maaliskuun lopussa.

Saaga täytti tänään viisi kuukautta. Siitä on kasvamassa kaunis neitokainen. Lähes kaikki hampaat ovat vaihtuneet ja tulleet kauniisti oikeille paikoille.
Saagan pikkupentu aika meni aivan liian pian. Oikein surettaa kun nuo pennut kehittyvät niin nopeasti. Yllätykseksi Saaga loikkasi itse auton peräkonttiin pari päivää sitten. Sohvalle se ei silti ole vielä keksinyt itse tulla. Rajojaan se nyt kovasti kokeilee. Välillä se pistää täysin leikiksi kun kutsun sitä luokse. Sitten se menee muutaman metrin päähän ja ottaa kunnon spurtit toiseen suuntaan. Sisälle tulon se haluaa myös päättää itse. Pitäähän sitä omaa tahtoa olla. Herkkupaloilla ollaan saatu sitä kesytettyä nyt jo vähän paremmin. Kaiken kaikkiaan se on helppo ja tosi mukava pentu.

Hippu ja Saaga ovat ylimmät ystävykset ja samalla myös riitapukarit. Saaga on oppinut antamaan ärhäkästi takaisin jos Hippu yrittää varastaa siltä luita tai tavaroita. Itse se kyllä yrittää varastaa jopa Hipun suusta puruluut ja lelut. Hippu näyttää ymmärtävän Saagan olevan vielä sen verran pentu, ettei se sitä tosissaan komenna.

Otimme tänään Saagasta uusia kuvia. Harmillista vaan että parhaimpiin kuviin oli linssin eteen jäänyt huurua ja niistä ei tullut julkaisukelpoisia.

Nyt meidän vuosi jatkuu jännittämisellä ja odotuksella meneekö kaikki suunnitelmien mukaan.

Hiilimutkassa

Vielä tuli kesäisen lämmin viikonloppu. Pari viimeistä viikkoa onkin ollut epävakaista ja viileää. Lähdimme käymään asuntovaunulla Hiilimutk...