lauantaina, maaliskuuta 31, 2018

Sani eilen 11 vuotta

Meidän ihana, kiltti Sani täytti eilen 11 vuotta. Jonkin verran sillä on viime vuodesta yskiminen lisääntynyt. Oikeaa etujalkaa Sani on alkanut ajoittain ontumaan. Pitkille lenkeille sitä ei enää oteta. Joitakin kertoja, kun olemme käyneet lenkillä se on loppumatkasta pitänyt kantaa kotiin. Mökillä se makoili muutamaan otteeseen lumihangessa. Välillä on onneksi parempia päiviä, jolloin, Sani leikkii ja touhuaa kuin ennenkin. Toivottavasti Sanin jalat kantaisivat vielä joitakin vuosia. On se meille niin rakas koira.


perjantaina, maaliskuuta 23, 2018

Ärrät kuusivuotiaita

Meidän viimeinen shelttipentue (R-pennut) täytti tänään jo kuusi vuotta.
Onnea Nelli, Venla, Taika ja Epeli. Haikeana välillä aina näitä pentukuvia tulee selailtua.

torstaina, maaliskuuta 15, 2018

Ukkohallassa

Käytiin parin päivän lomalla koirien kanssa Ukkohallassa. Siellä riitti lunta lisää tuli. Ulkoilimme tuulessa ja lumipyryssä.
Väillä vähän turkkia puisteltiin ja riekkuminen jatkui.
 
Illalla kun olimme menossa saunaan, koko koiralauma oli hetkessä saunan lauteilla.
Koirat olivat sitä mieltä, että saunominen kuuluu niidenkin mökkeilyyn.
Mökin yhteydessä oli koiratarha, jossa oli koirankoppi. Koppi kiinnosti koiria kovasti. Kaikki yrittivät työntyä koppiin yhtä aikaa. Joskaan peremmälle koppiin ei sitten uskallettu mennä.
 
Tänään kun olimme lähdössä jo pois, aurinko ilmaantui taivaalle.
 
Kotimatkalla pysähdyimme Hepokönkäälle paistelemaan makkarat ja ihailemaan maisemia.

 
 

 

Hiilimutkassa

Vielä tuli kesäisen lämmin viikonloppu. Pari viimeistä viikkoa onkin ollut epävakaista ja viileää. Lähdimme käymään asuntovaunulla Hiilimutk...