tiistaina, toukokuuta 25, 2021

Suuri suru

Saaga on kärsinyt pitkään ongelmista sapen ja haiman osalta. Viime vuoden puolella saatiin sappi hoidettua. Haimaongelman kanssa on pärjätty vähärasvaisella erikoisruokavaliolla puoli vuotta. Viime viikolla Saagan vointi huononi huomattavasti. Se oksensi verilimaa, oli kipeä, ruokahaluton ja apaattinen.  Edes herkkupalat eivät maistuneet. Vatsakivut jatkuivat. Tiesimme, että Saagalle ei ollut parantavaa hoitoa. Emme voineet enää sitä auttaa. Emme kestäneet, että se kärsii. Raskain sydämin päätimme antaa Saagan lähteä. 

"Tuska sinusta on poissa, tuska on nyt meillä".

Hyvää taivasmatkaa rakas Saaga.

Kiitos kennel Susadan Aini ja Tiina, että saimme omistaa tämän ihanan koiran. 

perjantaina, toukokuuta 14, 2021

Mökillä 11.-13.5.

Kävimme pitkästä aikaa Kipinän mökillä asuntovaunulla. Koirat olivat riemuissaan, kun saivat pari päivää vapaana touhuta. Tiistaina ripisteli hieman vettä. Lämpötila oli 15 asteen tienoilla. Keskiviikkona lämpötila nousi yli 20 asteen. Tuntui uskomattomalta, kun vielä viime viikolla sateli räntää. Helatorstai oli keskiviikkoakin lämpimämpi. Helleraja rikkoutui ensimmäistä kertaa tälle vuodelle. Koirat kävivät vilvoittelemassa lammen ja joen reunoilla sekä varjopaikoissa, joissa oli vielä lunta ja jäätä. 


Hauet hyppivät sammakoiden kanssa kilpaa lammessa. Mindillä oli kova homma vahtia, etteivät ne vaan tule mökkitontille. Linnut sirkuttivat ja perhoset lentelivät ja kisailivat auringonpaisteessa. 

Saaga tyytyi suurimmaksi osaksi köllöttelemään ja nauttimaan lämpimästä säästä. Haikeana huomasimme, että sillä alkaa ikä painaa. Saaga ei jaksa enää päivää juoksennella mökin tontilla, kuten ennen.



Kyllä kevät on aina vaan niin ihanaa aikaa.                                                                                                    



maanantaina, toukokuuta 03, 2021

Milli

Saimme tänään suru-uutisen, että Milli on poissa. Milli sai elää pitkän elämän rakastavassa perheessä. Milli oli hyvin paljon saman luonteinen, kuin emonsa Pessi. Kiltti, avoin ja ystävällinen. Aina, kun jossakin nähtiin Milli silminnähden tunsi meidät ja tuli aina häntä iloisesti heiluen tervehtimään. 

Voimia Sutisen perheelle surussa. 

                                                    Milli (T Moon Mystery) 14.9.2005 - 3.5.2021

Sydämeen jätetty tassunjälki ei poistu sieltä koskaan.

Hiilimutkassa

Vielä tuli kesäisen lämmin viikonloppu. Pari viimeistä viikkoa onkin ollut epävakaista ja viileää. Lähdimme käymään asuntovaunulla Hiilimutk...