sunnuntaina, syyskuuta 29, 2013

Syksy on tullut

Olimme viikonlopun mökillä. Syksy on tullut ja oli aika laittaa mökki talviteloille. Kovin korkealle ei enää lämpömittari jaksanut kivuta. Koirien vauhtia ei viileä keli haitannut. Pehmolelut saivat kyytiä koirien hampaissa. Stella varasti rohkeasti isommilta lelut suusta. Sitten taas mentiin, niin että puunlehdet vaan lentelivät..
Tänään Teukka löysi joenpohjasta simpukan kuoren. Porukalla koirat ensin sitä ihmettelivät. Sitten Stella nappasi sen suuhunsa ja piti hauskan esityksen. Se ei antanut aarrettaan toisille vaan tanssi mitä ihmeellisimmissä asennoissa. Välillä se heitteli simpukankuorta ilmaan ja pyydysti sen salamana. Oli kuin kissa olisi hiirellä leikkinyt. Stellan kansiossa on lisää kuvia simpukkatanssista.

perjantaina, syyskuuta 27, 2013

Epelin (T Rocker Rabbit) seikkailu

Keskiviikko aamuna sain puhelun Raimolta; Epelin omistajalta Jurmusta. Hän kertoi Epelin kadonneen edellisenä iltana metsälenkillä. Epeli oli lähtenyt poron perään. Yleensä se on tullut takaisin, kun Raimo on viheltänyt. Nyt ei tullut.
Perhe oli etsinyt koiraa pitkälle yöhön. Raimo ja Tuula jättivät koiralle tuttuja vaatteita ja ruokaa katoamispaikalle.
Aamulle aikaisin he menivät takaisin paikkaan, mistä koira oli lähtenyt. He näkivät Epelin. Koira lähti kuitenkin jostakin syystä paniikissa karkuun. Etsinnät jatkuivat. Huoli oli valtava.
Kaikkiin mahdollisiin paikkoihin ilmoitettiin Epelin katoamisesta. Raimon ja Tuulan sukulaisia ja ystäviä oli etsinnöissä mukana.
Me lähdimme torstaina mökille, josta oli lyhyempi matka Jurmuun. Teukka oli töissä, joten emme päässeet etsimään Epeliä. Meillä oli tarkoitus osallistua etsintöihin lauantaina.
Perjantai aamuna puhelin soi kahdeksan jälkeen. Raimo soitti iloisena, että Epeli oli itse tullut kotiin.
Voi sitä helpotusta. Helpottuneita olivat varmasti useat, puhumattakaan Raimosta ja Tuulasta.
Teukka kävi perjantaina työreissulla katsomassa Epeliä. Koira oli väsynyt, mutta kunnossa. Kotiin tultuaan, se oli käpertynyt Raimon syliin nukkumaan.
Kolme huolen täyteistä päivää ovat ohi. Perheen painajainen päättyi onneksi hyvin.
Epeli pääsi takaisin sitä kovasti rakastavien ihmisten Tuulan ja Raimon luo.
Kiitos kaikille, jotka tavalla tai toisella osallistuivat Epelin etsintöihin ja jakoivat ilmoitusta Epelin katoamisesta!

keskiviikkona, syyskuuta 18, 2013

Eka rokotuksilla ja pentukavereita

Eilen Stellalla kävi papillon pentu Vekkuli 5 kk kylässä. Vähän Stella ensin ihmetteli pentua. Hetken tutkimisen jälkeen uskaltauduttiin leikkimään.

Tänään käytiin kasvatuskodissa pikku vierailulla. Lola, Taika ja Ella olivat innoissaan nähdessään taas Stellaa. Hurjat leikit käynnistyivät välittömästi. Siinä sai vasta siistitty Lolan turkki kyytiä. Stella roikkui korvissa ja ravasi pitkin asuntoa. Pikku pallo oli niin mukava lelu, että se piti napata itselle mukaan. Maria harjasi Stellaa ja ajeli siltä naamakarvat.
Sitten oli vuorossa eläinlääkärikäynti. Stella sai ensimmäiset rokotukset Akuutissa. Stella ei koko rokotusta huomannut rouskutteli vaan nameja pistoksen ajan.
Eläinlääkäri käynnin jälkeen kävimme tutustumassa 10 viikon ikäiseen shelttipentu Sasuun. Sen kanssa piti murrata, pärrätä ja vähän leikkiä takaa-ajoakin. Selvästi vaan Stella oli jo siinä vaiheessa väsynyt, eikä kovin kauan jaksanut Sasun kanssa peuhata.
Lisää kuvia pentujen leikeistä löytyy täältä.

.

sunnuntaina, syyskuuta 15, 2013

Viikonloppu mökillä

Vietimme aurinkoisen viikonlopun mökillä. Koirat nauttivat suunnattomasti kun oli tilaa juosta ja peuhata. Stella juoksi Sanin ja Saagan perässä innoissaan. Uusia lelujakin löytyi. Suosikki oli tietysti Sanin "marsu". Se sai melkoista kyytiä koirien hampaissa.
Saaga opetti hieman kyseenalaisen taidon Stellalle. Saaga keksi alkaa kaivamaan. Stella katsoi aikansa vierestä Saagan kaivamista. Sitten se työntyi kuopan reunalle itsekin ja kaivoi niin että hiekka pölisi.
Näin kaivetaan
Ei ollut kyllä prinsessa koira oikein prinsessan näköinen sen touhun jälkeen.
Välillä Stella sentään malttoin pikku unoset ottaa. Sitten taas mentiin.
Mökkireissulta lisää kuvia täällä.

perjantaina, syyskuuta 13, 2013

Stellan eka viikko ja eläinystäviä

Stellan ensimmäinen viikko meillä on sujunut kaikin puolin hyvin. Heti ensimmäisenä yönä pentu suostui nukkumaan toisten koirien kanssa "koirahuoneessa". Joskin ensimmäisen yön se sai nukkua pentuaitauksessa. Illalla se kömpi omaan koppaansa nukkumaan ja nukkui aamu kuuteen. Muutkin yöt se on nukkunut herättelemättä. Joskin aamulla pitää herätä jo kuuden aikoihin.
Aluksi jännitin miten leikit koirilla sujuisivat, kun niillä on kuitenkin kokoeroa. Ilokseni Sani ja Saaga ovat osanneet leikkiä todella sievästi Stellan kanssa. Saaga otti heti Stellasta leikkikaverin.
Meillä on taas talossa elämää. On aamuvillit ja iltavillit ja vähän päivävillitkin. Sanikin on lämmennyt sen verran, että leikkii jo Stellan kanssa. Välillä pitää tietysti murinalla muistutella Stellaa kuka täällä määrää. Stella ei juuri enää murinasta välitä, vaan könyää Sanin päällä.
 Lauantaina Stella tapasi siskoni koiran Bitin. Stellalla on paljon pieniä koirakavereita meidän "piireissä".
Bitti (bischon/sheltti mix)
Viikonloppuna käytiin Lumijoella Ahvenmarkkinoilla. Stella sai kovasti ihastusta osakseen. Tyynenä ja uteliaana se katseli markkina meininkiä.
Alkuviikon olin tytön perheen luona lapsenvahtina. Siellä Stella sai tutustua Pipa shelttiin ja 13-vuotiaaseen Nelliin sekä Mölli kissaan. Tutustuminen kaikkien kanssa sujui ongelmitta. Mölli ei oikein tainnut olla varma mitä eläinlajia Stella edustaa. Ilman kummeksuntaa se päästi Stellan samalle ruokakupille.
Pipa
 
Nelli (apso/sheltti mix)
Mölli
Keskiviikkona käytiin pienellä metsälenkillä. Stella nautti selvästi metsässä olosta. Näytti kuin se olisi nauranut, kun se juoksenteli pitkin metsää.
Toisten mukana piti tutkia pensaikot ja puunjuuret.
Viikko Stellan kanssa on ylittänyt kaikki odotukset. Ihana kun saimme tämän pienen villakoiran ilahduttamaan elämäämme. Harjoitukset pikku villiksen kanssa jatkuvat. Ensi viikolla on taas uudet seikkailut. Viikonlopuksi lähdemme tutustumaan mökkielämään.
 

perjantaina, syyskuuta 06, 2013

Meidän uusi perheenjäsen

Tänään meidän perhettämme tuli ilahduttamaan pieni villakoiraneiti Stella - Colorline Diamonds Are Forever. Nyt alamme sitten tutustumaan villakoirien ihmeelliseen maailmaan. Stella on meillä sijoituksessa kennel Colorlinesta. Kiitos Maria, että annoit tämän suloisen palleron meille!

keskiviikkona, syyskuuta 04, 2013

Aktivointia

Käytettiin koirat metsälenkillä. Sen jälkeen ajeltiin agilitykentälle. Melko pitkä aika on kun viimeksi ollaan agilitykentällä käyty. Teukka meni Sanin kanssa radan. Sani muisti kaikki esteet ja meni innolla rataa.
Saaga pääsi ensimmäistä kertaa tutustumaan vähän agilityyn. Opetin Saagalle hyppyä, rengasta ja puomia. Saaga oli heti innolla mukana. Illan se sitten makasi tyytyväisenä sohvalla jalat kohti kattoa.

 

Hiilimutkassa

Vielä tuli kesäisen lämmin viikonloppu. Pari viimeistä viikkoa onkin ollut epävakaista ja viileää. Lähdimme käymään asuntovaunulla Hiilimutk...