keskiviikkona, kesäkuuta 21, 2017

Mukavaa juhannusta!

Juhannuksen ajaksi on tänne pohjoiseen luvattu melko koleaa säätä.
Päätimme, että vietämme juhannuksen kotosalla. Mikäli innostumme, voimme piipahtaa päiväseltään mökillä.
Oikein mukavaa juhannusta!

lauantaina, kesäkuuta 17, 2017

Mindi Oulun ryhmänäyttelyssä

Kävimme tänään Mindin kanssa Oulussa Virpiniemessä näytteleyssä.
Mindi esiintyi mielestäni oikein hyvin. Malttoi pöydällä seisoa kauniisti ja kehässä liikkui reipaasti.
Tuomarina oli Tuula Savolainen;
Arvostelu:
"10 kuukautta. Kompakti nuori narttu. Rungoltaan vielä kesken kehityksen.
Kaunis pää ja ilme. Tummat silmät. Erinomainen purenta. Hyvin asettuneet korvat, hapsutkin tulossa. Rintakehän tulee vielä vahvistua. Hyvä etuosa. Hieman jyrkkä lantio. Riittävästi kulmautunut takaa. Hyvä häntä. Ylälinja liikkeessä saa vielä vakiintua. Liikkuu reippaasti. Hyvin esitetty."
Tuloksena JUN EH (erittäin hyvä), JUK2 (kilpailuluokan kakkonen).
Ystäväni sanoin; erittäin hyvä, ellei täydellinen. Meille Mindi on.
Hävisimme taas tutulle kilpakumppanille, joka sai sertin ja oli lopulta rotunsa paras.

perjantaina, kesäkuuta 16, 2017

Kesä

Vihdoin tänne Ouluunkin tuli kesä. Ihanaa kesää kaikille blogin lukijoille!

sunnuntaina, kesäkuuta 11, 2017

Pietarsaaressa

Lähdimme jo eilen reissuun. Sani ja Saaga jäivät Hannan (tyttöni) luokse hoitoon. Kiertelimme hieman Pietarsaaren keskustassa ja puistoissa. Yötä olimme Pietarsaaren Kaupungin hotetellissa. Mindi oli ensimmäistä kertaa hotellissa yötä. Saimme kyllä olla ylpeitä sen käytöksestä. Turhia ei neitokainen haukkunut. Kun pysähdyimme johonkin, Mindi odotteli hiljaa ja kiltisti paikallaan. Yöksi se käpertyi tyytyväisenä viereen.

Pietarsaaren aamu valkeni pilvisenä. Lämmintä oli alle 15 astetta. Näyttelypaikalle meillä oli alle kilometrin matka hotellista.
Tuomarina meillä oli tänään Joakim Ohlsson, Ruotsista. 
Mindi esiintyi mielestäni todella hyvin. Tänään tuomari arvioi Mindin erittäin hyväksi (EH).

Arvostelu oli kirjoitettu tosi epäselvällä käsi-alalla. Itse emme saaneet siitä mitään selvää. Kielitaitaja ystävämme (kiitos Päivi Ollila) suomensi arvostelua näin:

"10 kk, narttumainen kokonaisuus, tummat hyvänmuotoiset silmät, hyvinkannetut korvat, hyvä kuono-osa. Vähän lyhyt kaula, voisi olla enemmän eturintaa, voisi kehittyä rintakehästä. Hieman niukasti kulmautunut, liikkuu hieman lyhyesti. Takaraajat kropan alla?, hieman litteä/tasainen häntä?"

Narttujen junioriluokassa oli kolme koiraa. Kilpailuluokassa Mindi oli kolmas.
Täytyy kyllä myöntää, että huonolle emme kuitenkaan hävinneet.
Silti: En minä kovin lyhyeksi tämän koiran kaulaa luokittelisi, eikä kyllä nuo raajatkaan kovin kropan alla ole. Saahan sitä olla mieltä jos toista. 
No, näin tällä kertaa. Häntä pystyssä kohti uusia seikkailuja.




Hiilimutkassa

Vielä tuli kesäisen lämmin viikonloppu. Pari viimeistä viikkoa onkin ollut epävakaista ja viileää. Lähdimme käymään asuntovaunulla Hiilimutk...