On ollut yllättävää ja surullistakin huomata, että koirakin osaa surra.
Saaga on näyttänyt surunsa omalla tavallaan.
Sanin poismenon jälkeisenä aamuna Saaga ei halunnut lähteä edes ulos.
Kun kutsuin sitä, se meni makaamaan Sanin nukkumapaikalle ja oli
selvästi apeana.
Sillä on ollut tapana nukkua siinä silloin, kun Teukka on ollut töissä yöreissulla.
Normaalisti se nukkuu joko omassa kopassaan tai sohvalla.
Saaga ei oikein näy tietävän paikkaansa nyt, kun Sania ei enää ole.
Monessa tilanteessa se on käyttäytynyt toisin, kuin ennen.
Mindi ei ole mielestäni reagoinut uuteen tilanteeseen mitenkään.
Se on rallatellut samoin, kuin ennenkin.
Tänään käytiin tytön perheen luona ensimmäistä kertaa vain kahden koiran kanssa.
Pipa kävi muutamaan otteeseen tönimässä minua. Mietin, kyselikö se Sania?
En ihmettelisi. Pipa on ollut Sanin kaveri koko sen elämän ajan.
Olen joutunut taas huomaamaan ja yllättymään siitä kuinka viisaita koirat ovat.
Onneksi Saaga on alkanut taas leikkimään.
Ehkä suru helpottaa meillä kaikilla ajan kanssa.
2.9.2018 yhdessä viimeistä kertaa; Saaga, Pipa, Mindi ja Sani
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti