Elämä ei ole reilua

Mindi pelkäsi aina autoilua. Vuosi vuodelta autoilusta tuli sille vaikeampaa. Mindi läähätti kaikki automatkat. Jo huomatessaan joutuvansa autoon, Mindi alkoi täristä. Autoilun jälkeen se sai paniikkikohtauksia. Mindi puuskutti ja tärisi, eikä näyttänyt saavan kunnolla henkeä. Sitä oli aivan hirveää katsella. Läähätyksen vuoksi se sairastui hengitystietulehduksiin. Saimme eläinlääkäriltä sille kahdenlaisia erilaisia rauhoittavia lääkkeitä ahdistuksen voittamiseksi. Niillä ei ollut mitään tehoa. Lopulta pienikin matka sai sen paniikkiin. Paniikista toipumiseen meni pahimmillaan vuorokausi.

Kokeilimme jopa junamatkaa, olisiko Mindi voinut siten matkustaa. Myös junassa Mindi panikoi ja läähätti.

Oireet voimistuivat ja pahenivat koko ajan. Saagan kuoleman jälkeen Mindin käytös muuttui muutoinkin epävarmaksi. Se ei pystynyt enää jäämään kotiin yksin. Myös yksin ollessaan se alkoi panikoida. Kun tulimme kotiin, Mindi läähätti ja juoksi ympäri asuntoa. Ongelmat muodostuivat sekä koiran, että meidän kannalta ylivoimaiseksi. Mindiä ei voinut jättää kotiin yksin, eikä ottaa mukaan. Raskain sydämin päädyimme päästämään Mindin pois. Uskomme, että se oli Mindin kannalta paras ratkaisu.

Koti on tyhjä. Meillä on valtava suru ja ikävä. Emme olisi uskoneet, että elämään tulee vaihe, ettei meillä ole koiraa. Toivomme, että ajan myötä saamme uuden perheenjäsenen rakastettavaksi.

Kiitos, Lea Pirkkalainen, Mindin kasvattaja, että saimme rakastaa tätä koiraa. Vaikka tämä päättyi surullisesti, Mindi toi elämäämme paljon iloa näinä vuosina. Lämmin kiitos tuestasi vaikean ratkaisun edessä.

”Muistossa” sivulla Mindistä kirjoitus.